Arvoisa Kulttuurineuvos, Arvoisat juhlavieraat!
Kiitokseni Ruotsinsuomalaiselle Kirjoittajayhdistykselle ja Kaisa Vilhuinen - palkinto työryhmälle siitä, että minut on valittu tähän kunniakkaaseen tehtävään päättämään vuoden 2011 Kaisa Vilhuinen - palkinnon saajasta.
Samoin kiitän työryhmää hyvästä yhteistyöstä pohdittaessa ketkä kirjailijat valitsimme vuoden ehdokkaiksi. Kiitän myös kaikkia palkinnon hakijoita, joiden joukossa ilahduttavan monta nuorta.
Lopulta päädyimme neljään kirjailijaan. Kaisa Vilhuinen - kilpailun palkinnonsaajaehdokkaat ovat seuraavat, Henriikka Leppäniemi teoksella Syntymäpaikka: Naimaton, Robert Meriruoho teoksella Göteborgilainen viikonloppusatu, Paula Vartiainen teoksella Taftihame sekä Arja Uusitalo koko tuotannollaan.
Ennen varsinaista julkistamista kuka saa Kaisa Vilhuisen palkinnon, on vielä erillinen tunnustus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta, joka on lähettänyt kunniakirjan ja kirjan sille henkilölle, joka on valittu tämän kunniamaininnan saajaksi.
Molemmat valinnat olivat vaikeita ensisijaisesti siksi, että kirjailijoiden tuotanto oli niin eri tyylisuuntaista; viihderomaani, runokirja, romaani ja yhden kirjailijan koko tuotanto. Niitä oli kovin vaikeaa verrata keskenään, mutta lopulta päätökseni syntyi.
Ensin pieni takauma vuoden 1997 Lahden Runomaratonin yhteydessä.
Päivää ennen itse juhlaa siellä oli kirjailijapaneeli, jossa keskusteltiin päivän teemasta. Yksi paneelissa olleista kirjailijoista oli Jusa Peltoniemi. Tilaisuuden väliajalla tapasin hänet, tervehdimme ja esittelin itseni. Hän sanoi tuttavallisesti, että kyllä hän minut jo tuntee, oli lukenut esikoisrunokirjani ja sanoi, että sieltä löytyikin muutama hyvä runo. Ota yhteyttä tähän henkilöön, ehkä sieltä löytyy kustantaja. Näin yhteistyö sai alkunsa minun ja kustantajan kanssa.
Sanonkin samat sanat sinulle Robert Meriruoholle tästä esikoiskokoelmastasi, että siitä löytyi minulle muutama oikein hyvä runo tai sanoisinko osio. Runojesi rehellisyys, elämännälkä ja vapaudenkaipuu tuntuvat todellisilta.
Kannustukseksi luovutan nyt sinulle Robert Suomen Kirjallisuuden Seuran kunniakirjan ja toivotan myös Ruotsin Suomalaisen Kirjoittajayhdistyksen puolesta kaikkea hyvää alkaneelle runoilijan tiellesi.
Luen lopuksi erään runosi kaksi ensimmäistä riviä:
”Jossain Päin maailmaa minut otettaisiin avosylin vastaan”
Tervetuloa noutamaan kyseinen kunniakirja ja paljon onnea tulevalle runoilijan tiellesi.
On kolme kirjailijaa jäljellä ja ensimmäistä kertaa Kaisa Vilhuinen - historiassa käy niin, että naiskirjailija tulee saamaan tämän palkinnon.
Nyt vuoden 2011 Kaisa Vilhuinen - palkinnon saajaan.
Tämä on kirjailijan esikoisromaani. Kirja koostuu pienistä episodeista, jotka on joustavasti kuljetettu eteenpäin voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Kirjassa päähenkilönä äidin mielestä villi ja omapäinen tyttö, jolla on voimakas mielikuvitus. Tytön maailma on pieni mutta hän tekee huomiota ja johtopäätöksiä kuulemastaan, ajatuksia jotka yllättävät lukijan usein täysin.
Kirjassa on lähellä asiat, jotka koskettavat lapsen silmin nähtyjä ja koettuja tapahtumia ja siinä olevat henkilöt ovat kaikki merkittäviä lapsen elämässä. Tämä kirja koostuu lapsen maailmasta, jossa pienet yksityiskohdat tulevat hyvin esiin ja samalla muuttuvat lapsen silmissä uusiksi tapahtumiksi, jotka tuo taas tullessaan lapselle joko iloa tai surua. Tunnelatausta kirjassa on huomattava määrä, mikä saattaa olla kuvattu vain muutamalla sanalla tai pitemmällä purkauksella.
Myös kielellinen moninaisuus on todella vaikuttava. Puhutaan suomea, meänkieltä, karjalan murretta, jopa venäjää ja saksaa sekä lasten omia kontti- ja siansaksakieliä. Tämä lapsen kasvuympäristö teki hänestä kielitietoisen. Kirjailija käyttää samaan aikaan useampiakin murteita liikkuen niiden parissa luontevasti.
Kirjassa on paljon rikasta kuvakieltä, josta pieni näyte kirjan ensimmäiseltä sivulta:
”Penkki on suljuinen. Siinä on mäntysuopaa iso läntti. Liukasta. Se on levinnyt kuin lehmänkakka. Penkki ontuu. Linkkupenkki. Tönäisen sitä. Vesi läikkyy hurjasti vadissa laidalta toiselle. Myrsky. Joella on myrsky. Pysäytän sen”.
Kirja sijoittuu pohjoiseen. Siinä kuvastuu tytön kasvuympäristö Pohjois-Suomessa, mikä on kylmä ja karu.
Kirjassa kuvataan viisikymmenlukua, mutta takaumina tuodaan hyvin joustavasti myös menneisyys esiin. Monissa kirjan kohdissa tulee esiin isän pelottava sairaus, mistä lapsi oli lukenut lääkärinkirjasta, että sairaus johtaa isän poismenoon. Isä oli tytölle läheinen ja tärkeä henkilö, samoin myös äiti ja pikkusisko. Kylässä kesävieraana oleva apteekkarin käytös oli epäilyttävää tyttöä kohtaan. Jää lukijan arvioitavaksi mitä tytön ja apteekkarin välillä sattui.
Kirjan kokonaiskuva on loppuun asti huoliteltua kirjoittamista, joka sana on tarkkaan punnittua. Vaikka kirjassa on monia vaikeita asioita, kirjasta ei tule surulliseksi, haluaisi vain tietää lisää. Kirja runot ja lorut pehmentävät myös kirjan kokonaisuutta ja siirtymistä episodista toiseen.
Luettuani kirjan kahteen kertaan ja tutkiessani vielä myöhemmin avaamalla kirjan mistä milloin niin aina löytyy jotain uutta mitä en ollut ennen huomannut. En malta olla lukematta maisemakuvausta, joka on todella jäänyt mieleeni ja tässä muutamassa rivissä on tytön koko maailma.
”Postitalon katolta näkyy kauas, näkyy saari ja kirkko ja sankarihauta ja ehtookellot. Näkyy talli ja lossi ja Arviitin pottumaa. Näkyy Tornionlaakson osuusliike, koulu, apteekki ja Kallion kauppa ja Martan paari ja Pohjolan liikenteen linjuri sen edessä. Leipomo. Heikkisen hernepelto ja saunojen savut ja Tolosen talli. Lantakasa lemuaa. Ja Leevi. Se huojuu vaikka nojaa kioskiin. Ja poika väljälahkeisissa uimahousuissa kilisyttelee kansia ja kruunukorkkeja lastenkodin kartanolla. Korkkimarkku. Kilistelee kimaltelevilla pellinpalasilla. Kiusaa taas kissaa.”
Palkinnon saanut kirja on nimeltään Taftihame ja sen on kirjoittanut Paula Vartiainen. Tämä on hänen esikoisromaaninsa. Paula on syntynyt Tornionlaaksossa vuonna 1950. Tätä nykyään hän asuu Tukholmassa. Hän on osallistunut lukuisiin kirjoituskursseihin ja on kirjoittanut esim. Luoteis-Lappi lehden Piu Pau- palstalla, joka ilmestyy kerran kuukaudessa. Neljä novellia on mukana Tukholmassa v. 2009 julkaistussa antologiassa Peiliin Piirtynyttä. Hän sijoittui kahdella novellillaan kunniasijoille Pohjoista Elämää - kilpailussa.
Haluaisin väittää, että TAFTIHAMEESTA tulee yksi ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden klassikko, joka varmaan siirtyy rajojen yli.
Tervetuloa noutamaan vuoden 2011 Kaisa Vilhuinen – palkinto ja kunniakirja.
Paljon onnea ja menestystä!
Heikki Kotka
KAISA VILHUINEN -PALKINTOEHDOKKAAT 2011
Henriikka Leppäniemi: syntymäpaikka: Naimaton. Romaani.
Henriikka Leppäniemen romaani syntymäpaikka: Naimaton on ruotsinsuomalaisessa kirjallisuudessa poikkeuslaatuinen teos. Harvinaiseksi sen tekee ennen kaikkea sen muoto: se on yhtenäinen ja laaja, romaanimuotoon puettu kertomus. Se on myös pikemmin aikalaiskuvaus kuin muistelmateos ja sen tapa käsitellä siirtolaisuutta siten meidän ajastamme kasvava ja moderni. Romaanin takakannessa sitä luonnehditaan "humoristiseksi hömppäkirjaksi". Kuvaus on sinänsä oikeutettu, mutta ei riittävä. Teoksen viihteelliset tendenssit ovat kiistattomat, mutta ne on rakennettu arkisen realismin pohjalle. Siirtolaisuuden ohella tarinan keskiöön nousevat ihmissuhteet kaikessa uljaudessaan ja hulluudessaan, äänessään ja vimmassaan. Kirjailija tekee ihmisyyttä kuvatessaan tarkkoja huomioita, jotka nostavat teoksen arvoa.
Robert Meriruoho: Göteborgilainen viikonloppusatu. Runoja.
Robert Meriruoho on ehdolla esikoisteoksellaan, runokokoelmalla Göteborgilainen viikonloppusatu. Kokoelman nimen ei kannata antaa hämätä. Kyseessä ei ole suinkaan satu, vaan valmis, ehyt, inhorealistisia sävyjä sisältävä nuoruuden manifesti, josta ei anarkistisiakaan aineksia puutu. Runot ovat selvästi omaelämäkerrallisia, mutta ne kasvavat yleispäteviksi siirtolaisuuden ja elämässä ajelehtimisen kuvaukseksi.
Meriluodon runoja sopii pitää keskeislyriikkana, mutta hän on välttänyt keskeislyriikalle tyypillisen ansan: hänen runokielensä ei ole hermeettistä, vaan päinvastoin helposti aukeavaa. Sen keskeisenä voimana on vahva realismi, runon minän ajatusten ja sieluntuntojen tilitys. Kun Meriluoto lisäksi tavoittaa nuorekkaan, melkein maailmaa halveksuvan sävyn, hänen sanataiteensa on koskettavaa ja ravistelevaa.
Arja Uusitalo: Koko tuotanto.
Arja Uusitalo on luonut kirjailijanuransa aikana kattavan ja vaikuttavan tuotannon. Se sisältää sekä lyriikkaa että proosaa, mutta ruotsinsuomalaiset lukijat tuntevat hänet ennen kaikkea runoilijana. Uusitalon rekisteri on laaja, se ulottuu antiikin vaikutteista aikamme arkeen. Hän on myös osoittanut, että hänellä on kyky lähestyä kieltä monin eri tavoin. Tämä tarkoittaa, ettei hänellä ole vain yhtä ääntä, hänellä on niitä monta.
Keskeinen tekijä Uusitalon tuotannossa on maailmaa tarkasteleva, älyllinen minä. Siksi etenkin hänen runouttaan voisi verrata moneen moderniin klassikkoon. Hänen lyriikkansa lähentelee toisinaan hermeettistä, mutta avautuu enimmäkseen lukijalle hyvin. Hän nostaa esille monia yleisinhimillisiä teemoja, joista yksi vahvimmista on äitiyden teema. Kun Uusitalon tuotannossa voi lisäksi nähdä vuosien läpi jatkuvan ponnistelun kaunokirjallisuuden kautta kristallisoituva elämänasennetta kohti, hän on itseoikeutetusti yksi aikamme merkittävimmistä ruotsinsuomalaisista kirjailijoista.
Paula Vartiainen: Taftihame. Novelleja.
Paula Vartiaisen esikoisteos, novellikokoelma Taftihame on yllättävä ja jopa järkyttävä tapa astua ruotsinsuomalaiseen kirjallisuuteen. Vartiainen lunastaa oman paikkansa heti. Hän poikkeaa useimmista ruotsinsuomalaisista kirjailijoista siksi, että hän on kertojana niin poikkeuksellisen omaääninen. Hänen novelleissaan naturalistinen kerronta yhdistyy lyyrisen herkkiin sävyihin poikkeuksellisella tavalla.
Vartiainen on ennen kaikkea rohkea kertoja. Hänen käytössään on ollut koko sanataiteen paletti, josta hän on valinnut omat tyylikeinonsa. Kun hän kuvaa erästä lapsuutta pohjoisessa Tornionlaaksossa, hän tekee sen joitakin maailmankirjallisuuden klassikkoja muistuttavalla tavalla. Silti hänellä on oma, ainutlaatuinen tapansa. Ja kuten monet klassikot, myös hän höystää kertomuksiaan huumorilla. Hänen huumorinsa niin kuin koko hänen kerrontansa on karheaa, koettua, herkkää ja totta.
Asko Sahlberg
