Pääkirjoitus, Jaana Johansson
Espanjan ehkä pienimmän aukion kahdella plataanilla on jo suuret lehdet – muutama viikko sitten lehdet olivat vasta puhjenneet odottamassa kasvuaan täynnä kevään toiveita. Olen tänä keväänä saanut seurata niitä, kirjoittaa niiden alla ja nyt jo aurinkoisina päivinä niiden varjossa.
Mietin suomen kielen asemaa ja Harry Scheinia, suurta kulttuurivaikuttajaa, nyt jo edesmennyttä. Uskon hänen vaikuttaneen siihenkin, miten suomen kieli ja suomalaiset pidettiin melkein yhtä hyvinä kuin kantaväestökin, melkein. Schein teki sen omista lähtökohdistaan Ruotsiin tulleena juutalaisena pakolaisena. Hän oli sitä mieltä, että Ruotsissa on parempi muuttua ruotsalaiseksi.
Hänen onnistui tutustua valtaan ja hän sai sitä itsekin. Hän vaikutti kulttuuri- ja siirtolaispolitiikkaan. Maaliskuussa tuore Scheinista kertova elokuva sai minut kaivamaan hänelle kirjoittamani kirjeet ja hänen vastauksensa esiin.
Olin kirjoittanut hänelle kun hän kolumnissaan 31.12.1989 Dagens Nyheterissä kirjoitti halveksuen muun muassa Ruotsin radion maahanmuuttajille suunnatuista ohjelmista. Tai naureskellen hän kai kirjoitti. Aikaisemmin olin ihallut hänen kolumnejaan, joita usein pidin hauskoina ja älykkäina. Schein otti niissä kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Olin jopa kiinnittänyt erään hänen kolumneistaan työpöytäni yläpuolella ilmoitustauluun. Ihailin häntä kunnes hän kirjoitti siirtolaisista. Tein tuolloin töitä suomenkielisenä reportterina radiossa. Minuun kolumni oli sattunut koska Schein oli Radion hallituksen puheenjohtaja, radion jossa lähetettiin muillakin kielillä kuin ruotsiksi – suomeksikin.
Tämä oli minulle maaliskuussa tärkeää ja aioin kirjoittaa tästä enemmänkin. Mutta huhtikuun seitsemäntenä päivänä sain järkyttävät uutiset Drottninggatanilta tänne plataanien alle kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Uutiset muuttivat päiviksi, viikoiksikin ajatukseni ja elämässä tärkeysjärjestystä. Ne pakottivat puolustamaan täältä kaukaakin pientä elämäämme, pieniä ilojamme, kevään aurinkoa samalla kun pyrkimyksemme Ruotsissa opetetun, puhutun ja kirjoitetun suomen kielemme asemasta kalpenivat. Ainakin joksikin aikaa.
Liekö kevätkin pysähtynyt terroriteon takia ja pysynyt pitkään koleana ja räntäisenä. Kesä jää Tiina Laitila Kälvemarkin uudessa teoksessa Seitsemäs kevät tulematta. Mutta meillä kirjoittajilla on kirjoittamisen ilomme kuitenkin, ei se katoa, vaikka välillä emme kirjoittaisikaan. Kaisa Vilhuinen-palkintokilpaan ilmoitettiin 14 teosta, jotka kaikki on kirjoitettu suomeksi Ruotsissa. Onnea voittajalle Leo Ylitalolle Sururististä! Leo Ylitalo asuu Göteborgissa niin kuin Birgitta Ulfssonkin, jonka ällistyttävästä elinvoimasta voit lukea sivulta 12. Minulla on ollut ilo lukea 65 ruotsinsuomalaista novellia Finn-kirjan novellikilpailun tuomaristossa. Onnea Outi Ojalle upeasta novellista, joka voitti tasaisessa kilpailussa. Sen parhaista novelleista julkaistaan syksyllä antologia.
Ja kaikille meille kesäksi kirjoittamisen, lukemisen, valon- ja elämäniloa! Jaana Johnasson
