Liekki 04/16 Pääkirjoitus
Dresdenissä torilla, kerran pommien tuhoamalla, vastustetaan mielenosoituksin turvapaikanhakijoita ja muslimeja. Tuhannet tai kymmenet tuhannet mielenosoittajat vaativat muukalaisten tulon tyrehdyttämistä. Etenkään muslimeja ei saisi tulla Saksaan saksalaista juutalaiskristillistä kulttuuria pilaamaan. Mielenosoitus on joka maanantai ja minä tulen vasta syyskuun alun tiistaina kaupunkiin, en näe mielenosoitusta. Taksinkuljettaja ei halua puhua Pegida-järjestöstä kun kysyn.
– Suojelen itseäni, en ajattele tätä, hän selittää.
Saman torin laidalla on liikennemuseossa migraationäyttely. Ystävääni Pepekiä on haastateltu näyttelyyn videolle ja hänen elämästään on tehty mustaksi verhoiltu montteri. Olen tullut Dresdeniin kirjoittamaan pistettä oliivinvihreän repun tarinaan. Reppu liittyy Pepekin ensimmäiseen muistoon ja videolla Pepek kertoo lapsuudestaan, getosta, keskitysleireistä ja kuolemanmarssista. Haluan saada pitkään työstämäni käsikirjoituksen vihdoin valmiiksi. Minusta Pepek näyttää videolla väsyneeltä.
Näyttelysalin lattialle on tuotu suuri musta kumivene. Sellainen, missä turvaa etsivät tungeksivat ja unelmoivat tulevasta, ehkä paremmasta, ehkä kaipaavat takaisin aikaa jolloin arjessa oli koti ja rauha.
Meri erottaa ja ottaa, raivoaakin. Ranta on kaukana, monelta kadoksissa ja osa hukkuu matkallaan.
Näyttelykävijöille jaetaan postikortteja joissa kysytään mitä migraatio merkitsee. Moni on vastannut. En lue niitä kaikkia mutta huomaan yhteen niistä kirjoitetun muslimeista ja siitä miten heidän on sopeuduttava saksalaiseen kulttuuriin. Kirjoittajan käsiala on suurta ja huolimatonta. Toisessa kortissa on teksti jonka mukaan loppujen lopuksi kaikki ihmiset kaikkialla lukuunottamatta joitakin afrikkalaisia aikojen alussa ovat muualta tulleita.
Hotellissa luen Elisabeth Åsbrinkin vastailmestyneestä 1947-kirjasta Raphaël Lemkinistä, jonka uupumattoman taistelun tuloksena syntyi kansanmurha-käsite. Kukaan ei halua uskoa että kansanmurha on mahdollinen ennen kuin on liian myöhäistä. Ulkopuolinen maailma hokee ”ei koskaan enää” mutta Lemkin tuntee kansanmurhien historian ja logiikan – se kuuluu ”ensi kerralla” koska ne voivat toistua.
Syyskuussa oli vielä pari kuukautta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Vaalien jälkeen monissa kolumneissa on kirjoitettu siitä miten nopeasti käsittämättömät asiat saattavat normalisoitua. Dagens Nyheterin päätoimittaja Peter Wolodarski kehottaa kuitenkin että nyt on aika jättää depressio ja taistella demokratian puolesta vihapuheita ja propagandaa vastaan.
Dresden on myös kaupunki missä Rafaelin enkelit mietiskelevät luottavaisina pilvien yllä. Samassa yli viisisataa vuotta vanhassa maalauksessa Neitsyt Maria kantaa Jeesus-lasta sylissään.
Joulun valoa meille kaikille!
Jaana Johansson
