2009 Kaisa Vilhuinen -palkinnon saajasta päätti Raija Kangassalo
KaisaVilhuinen -kirjallisuuspalkinto myönnettiin kolmannen kerran. Vuoden 2009 palkinnon myöntämistilaisuus pidettiin 16. 4. Suomen suurlähetystön juhlavissa tiloissa kulttuurineuvos Henrik Wilénin toimiessa isäntänä. Seuraavassa voittajan valinneen FT Raija Kangassalon esipuhe ja yhteenveto loppukilpailuun valittujen ehdokkaiden teoksista. Esittelyn jälkeen kuvia palkintotilaisuudesta.
Hyvät kuulijat! Kiitokset Ruotsinsuomalaiselle kirjoittajayhdistykselle RSKY:lle siitä, että minut on haluttu tähän tehtävään, päättämään vuoden 2009 Kaisa Vilhuinen -palkinnon saajasta. Ja kiitos kaikille palkintoa hakeneille!
Mikäpäs olisikaan sopivampaa kuin että Kaisa Vilhuisen nimeä kantava palkinto myönnetään Merkkivuonna. Tänä vuonna muistelemme Suomen ja Ruotsin yhteistä aikaa, jota kesti satoja vuosia ja joka päättyi vuoteen 1809. Värmlantilaisen runontaitaja Kaisa Vilhuisen esi-isät ja -äidit olivat Suomesta, ja he olivat saapuneet Ruotsiin yhteisen valtakunnan aikana
Ruotsinsuomalainen kirjallisuus on viime aikoina piristynyt ja sen taso on parantunut – mutta sen kärki on edelleen kapea.
Ruotsinsuomalaista kirjallisuutta kirjoitetaan kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. Suomeksi kirjoittavia nuoria ihmisiä on Ruotsissa kuitenkin valitettavan vähän – tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että suomen kielen asema on Ruotsissa, erityisesti koulussa, edelleen huono, eikä meidän jälkikasvumme ole päässyt oppimaan äidinkieltään kunnolla.
Kaisa Vilhuisen palkinto myönnetään ainakin tänä vuonna suomenkieliselle kirjallisuudelle. Osa kilpailuun osallistuneista on harrastajakirjoittajia, jotkut työkseen kirjoittavia kirjailijoita. Ristiriitaista onkin, että harrastajat ja ammattilaiset osallistuvat samaan kilpailuun. Harrastajille tulisikin mielestäni olla oma kilpailunsa, ja ammatti-kirjailijoille, jo julkisuutta ja nimeä hankkineille omansa. Kirjoittajien jäljestä paistaa heidän lukeneisuutensa, se onko kirjoittaja lukenut vai ei. En tarkoita ”lukeneisuudella” akateemisia opintoja tai tutkintoja. Lukenut voi olla sellainenkin, joka ei ole paljonkaan saanut muodollista koulutusta. Lukemisen myötä oma tyylitaju kehittyy, ja lukenut kirjoittaja oppii erottamaan hyvän huonosta.
Osa kilpailuun lähetetyistä teoksista on valitettavasti viimeistelyä vailla: teoksissa on aloittelijan virheitä ja kömpelyyksiä, jotka olisi voinut välttää, jos kirjoittajalla itsellä olisi kehittynyt tyylitaju. Ja jos vielä antaa kirjoituksensa kriittisen lukijan kommentoitavaksi – ja on valmis ottamaan vastaan kielteistäkin kritiikkiä, kehittyy sekä lukijana että kirjoittajana.
Kaisa Vilhuinen -kilpailuun tänä vuonna osallistuneista kirjoittajista on neljä nimetty palkinnonsaajaehdokkaiksi. He ovat Marjatta Riski, Erkki Vittaniemi, Arja Uusitalo ja Asko Sahlberg. Esittelen ehdokkaiksi nimettyjä kirjoittajia ja heidän teoksiaan ensiksi kolme. Neljäntenä, viimeisenä, otan esille palkinnon saajan ja hänen teoksensa.
Asko Sahlberg, Siunaus(2007) Kaisa Vilhuinen -palkinnon saa tänä vuonna, vuonna 2009 Asko Sahlberg, romaanistaan Siunaus. Asko Sahlberg on eturivin suomalaisia kirjailijoita, tunnettu, palkittu, kehuttu. Hän on saanut jo aikaisemmin, vuonna 2005, Kaisa Vilhuinen -palkinnon, ja saa sen nyt toistamiseen. Palkittu teos on kirjailija Sahlbergin seitsemäs romaani.
Pikkuvirkamies Gustav ja Ella ovat olleet naimisissa kauan ja elämä on muuttunut nyhjäämiseksi. Ella alkaa vetäytyä Gustavista poispäin ja haluaa lähteä yksin ulkomaan-matkalle. Silloin Gustavin vanhat taipumukset nousevat pintaan: hän on aikaisemminkin tuntenut vetoa pikkutyttöihin, ja sama halu näyttäytyy taas. Päästäkseen itseään pakoon Gustav lähtee kauas pois, Tunisiaan saakka, missä häntä odottaa toisenlainen törmäys.
Aihe on vaikea kuvattavaksi. Kirjailija ei annakaan kirjassa tapahtua sitä mitä lukija pelkää – teettääpähän päähahmolla vain ”tavallisen murhan.” Kirjailija ei ota kantaa Gustavin sukupuolisiin taipumuksiin – mutta antaa tämän tuhoutua. Kanssaihmisten tuomio on jyrkkä, eikä Gustavilla ole muita vaihtoehtoja kuin päättää päivänsä.
Asko Sahlberg on aikaisemminkin saanut kiitosta omaperäisestä tyylistään. Häntä on verrattu mm. Dostojevskiin, ja toisaalta hänet on sivullisen teemansa puolesta rinnastettu Albert Camus’iin. Sahlbergin teksti ON raskasta. Hänen kirjojensa maailma on synkkä, mutta siinä on oma viehätyksensä. Mielessäni olen rinnastanut hänen kirjansa Aki Kaurismäen synkkiin elokuviin. Norjassa käytetään termiä ”suomalainen tv-draama” draamasta, joka on hidas ja lohduton ja jota leimaa tapahtumattomuus. Sahlbergin teoskin on synkkyydessään ja osittaisessa tapahtumattomuudessaankin tällainen ”suomalainen tv-draama”.
Siunauksessa on vielä eräs erikoisuus: teoksen aika kuluu taaksepäin. Aluksi Gustav elää määrittelemättömässä nykyajassa, mutta kun hän saapuu Tunisiaan, siellä eletäänkin Habib Bourgiban valtaan nousun aikoja. Ja kun Gustav tulee takaisin Suomeen, hän päätyy sisällissotaan, vuoteen 1918.
Ja uskokaa tai älkää, Sahlbergin teoksessa on huumoriakin, tahallisia kielen ylilyöntejä. Teoksessa esimerkiksi väitetään tunisialaisen junan kulkevan niin hitaasti, että voi ajatella kamelin löntystävän ohi!
Asko Sahlbergin Siunaus on taidokkaasti rakennettu psykologinen draama. Se puuttuu yhteiskunnan jyrkästi tuomitsemaan asiaan, josta aikaisemmin on vaiettu mutta josta nykyisellä median aikakaudella on alettu puhua julkisesti. Teoksen maailma on absurdi ja kaoottinen, ja sen Sahlberg pitää koossa täydellisyyttä hipovalla kielellään, johon ei kenelläkään liene lisäämistä.
Raija Kangassalo
