Liekki #03/17, Pääkirjoitus
Emme ole uusia täällä. Siksi tässä Liekissä on isokuva Ritarihuoneesta, joka tuli tutuksi nykyisen Suomen alueelta Isovihaa paenneille jo kolmesataa vuotta sitten. Tukholmassa joka viidennen asukkaan arvellaan 1700-luvun alkupuolella paenneen valtakunnan itä- osista. He olivat pakolaisia avuntarpeessa. Avustuksia maksettiin Ritarihuoneelta, ehkä Tukholman kauneimmasta rakennuksesta.
Nyt aurinko paistaa vaikka syksy on jo pitkään värjännyt hämärtävät illansuut punertaviksi ja pihlajanmarjoista kirpeän oranssinpunaisia. Tätä kirjoittaessani pidän ikkunaa auki ja kuulen miten Tukholman taivaalla pörrää helikopteri. Tiedän missä se pörrää: presidentti- ja kuningasparit ovat Kungsträdgårdenissa vihkimässä kolmipäiväistä Suomi100-tapahtumaa. Minäkin olen sinne menossa ja tuntuu jo etukäteen hyvältä kun noin suuri tapahtuma Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi järjestetään täällä. Tapahtuma on suurin Suomen rajojen ulkopuolella järjestettävistä.
Ensi silmäyksellä Suomi100 Kungsträdgårdenissa toi mieleeni muistoja kouluaikani yritysmessuista Helsingin messuhallissa ja alueella messuhallin ja Olympiastadionin välisellä kentällä. Kaupallinen tapahtuma, mietin hieman pettyneenä kahdeksankymmenen kruunun pientä lonkeroa juodessani ja suomalaista lakritsiremmiä natustellessani.
Mutta perjantaina Kungsträdgårdeniin mennessäni kaikui jo matkalla korviini lapsikuoron komeaa laulua ”Isä, olen täällä maailman toisella puolen…” suurelta näyttämöltä. Ehdin paikalle kun kaksi koululaista haastatteli pääministereitä. He pyysivät ja saivat Sipilän ja Löfvenin selfieensä. Sitten seurasi useita mielenkiintoisia paneelikeskusteluja, joissa pohdittiin vaikkapa voiko Maraboun makeaa suklaata ja Fazerin sekä suolalla että sokerilla maustettua rinnastaa suomalaisen ja ruotsalaisen kirjallisuuden välisiin eroihin.
Mitä enemmän katujuhlan antiin tutustuin, sitä ylpeämmäksi tulin. Kaikkea tätä keskellä Tukholmaa! Kuulin myös muiden sanovan, että tapahtuma nostaa meidän ruotsinsuomalaisten itsetuntoa. Facebookista luin ystäväni kommentin kolmen päivän juhlista: ”Mitä on jäänyt käteen? Niin paljon, monesti on mieli liikahtanut, silmäkulma kostunut, ystäviä ja tuttuja tullut kohdattua joka askeleella. Alan olla samaa mieltä mitä kuningas Kaarle Kustaa torstaina tokaisi: ”Suomi ja Ruotsi eivät ole vain naapureita ja yhteis- työkumppaneita. Me olemme ystäviä ja perhe ...”
Jaana Johansson
